Kuningasketjussa on kaikki renkaat käsin halkaistu ja liitetty yhteen ketjuksi. Ketju on 925 Sterling hopeata. Sitä voi myös huutaa Huuto.netissä.
maanantaina, marraskuuta 17
Thaimaalaiset häät
Hääpari on Buddhan edessä. Buddha lausuu samantapaiset yhteisen elämän ohjeet, kuin pappi meikäläisten häissä.
Tämä kaunis riipus on valmistettu Bangkokista
Riipus on 925 Sterling hopeaa, johon on upotettu Markasiitti kiviä. Riipusta voi myös bongata Huuto.netistä.
lauantaina, lokakuuta 18
Thaimaassa valvimstettu Samuraimiekka
Thaimaassa valmistetaan myös hienoja Samurai miekkoja. Katanoita myytävänä toisdinaan Huuto.netissä.
tiistaina, lokakuuta 14
Elämää Vientianen kadulla
Erillaisia eläimiä näkee Vientianen kaduilla, aivan kuten jääkarhuja Suomen kaduilla.
Vientianen keskustassa liikenne on rauhallista
Kun Bangkokista saapuu Vientianeen, niin ihmettelee missä kaikki on. Tuntuu kuin kaikki olisi jämähtänyt paikoilleen, aivan kuten Suomessa.
torstaina, lokakuuta 9
Tyylikäs Markasiittihopea -sormus Bangkokista
Sormus on valmistettu 925 Sterling hopeasta, markasiitti korukivistä, ja siinä on iso laattamainen Onyx -kivi. Sormuksia on myynnissä välillä myös Huuto.netissä.
Thaimaassa valmistettu Onyx hopeasormus markasiittikivillä
Sormus on käsin valettu puhtaasta 925 Sterling hopeasta ja markasiitti korukivistä.
maanantaina, lokakuuta 6
torstaina, lokakuuta 2
Thaimaassa valmistettu kaunis markasiitti kaulakoru
Kaulakoru valmistettu 925 Sterling hopeasta, johon upotettu markasiittikiviä.
keskiviikkona, syyskuuta 24
Ravintoloissa Laosin pääkaupungissa Vientianessa tarjoilu pelaa ranskan kielellä
Ranskan siirtomaa -valta näkyy ja kuuluu vieläkin Laosin ravintoloissa.
Laosilainen kahvila Vientianessa
Laosin pääkaupungissa Vientianessa on useita viihtyisiä ravintoloita, joissa menut olivat ranskankielellä ja tarjoilijat puhuttelivat ranskaksi.
sunnuntai, syyskuuta 21
Kambodzasta Thaimaahan
Matkailijoita saapumassa Thaimaahan Kambodzasta. Tämä alue on ei kenekään maata. Taustalla näkyy Kambodsan portti ja sen takana Casino -alue. Kambodzan tulli on casinojen takana. Koko alueen läpi joutuu kävelemään ja joskus se saattaa kestää päiviä, jopa kuukausia, kun satunnainen matkailija on jämähtänyt casinolle. Minkäänlaisia kulkuneuvoja ei näkynyt, ei edes riksoja millä turisteja olisi kuljetettu.
lauantaina, syyskuuta 13
Bayokee buiding ja Amari hotelli
Bangkokin korkein rakennus Bayokee building ja Amari hotelli nousevat röttelöisten kattonäkymien takaa.
sunnuntai, elokuuta 24
Rakennus työmaa kohoaa sillan takaa Bangkokissa
Joella on vilkas vesiliikenne Bangkokin keskustassa.
tiistaina, elokuuta 12
Kanoottiretki viidakossa
...Paitsi jos käytti salamaa kamerassa, niin näki sentään ketä on kyydissä...
Pattaya beach
Pattayan rantaa voi kulkea loputtomiin. Tämä nätti rantatie löytyi Pattayan pohjoispuolelta. Kalastajien veneitä ankkuroituneena lahdenpoukamaan.
Laosilainen Kauppakeskus Vientianessa
Kauppakeskuksessa on kahdessa kerroksessa kaikenlaista roinaa myytävänä.
Bangkokista pääsee turistibusilla edullisesti Kambodzan rajalle Aranyapatetiin
Bussimatkan hinta on 200 bathia, samalla busilla pääsee samaan hintaan takaisin, jos ei halua jäädä Casinolle yöksi tai jatkaa matkaa Kambodzaan. Hintaan sisältyy vielä buffet Casinolla!
Portti Kambodzaan ja Casino Aranyapatetissa
Aranyapatet on vilkas rajanylityspaikka Thaimaan ja Kambodzan rajalla. Maiden välisellä alueella on useita Casinoja. Kummassakin maassa uhkapeli on kielletty ja pelihimoiset käyvät täällä pelaamassa.
maanantaina, elokuuta 11
torstaina, elokuuta 7
Thaimaassa käsin valmistetut hopea korvakorut markasiittikivillä
Korvakoruja on myytävänä myös huuto.netissä.
torstaina, heinäkuuta 31
Bangkokissa valmistettu hieno rintaneula, jossa on Hannun vaakuna
Tämä rintakoru on valmistettu puhtaasta 925 Sterling hopeasta ja siinä on paljon markasiittikiviä. Koru on käsityötä ja se on kaniisti muotoiltu.
torstaina, heinäkuuta 24
Aranyapatet on vilkas rajanylitys paikka Thaimaan ja kambodzan rajalla
Aranyatpatetista pääsee Angkor Wat:iin (Angkor temppeli) ja Phnom Pen:iin.
keskiviikkona, heinäkuuta 23
tiistaina, heinäkuuta 15
Bangkokissa valmistettu tyylikä markasiitti kello
Thaimaassa valmistetaan hienoja markasiittikelloja. Tosin kellokoneistot ovat Japanissa tehtyjä. Kellot ovat puhdasta 925 Sterling hopeaa. Niitä on myös Huuto.netissä myytävänä.
perjantaina, heinäkuuta 11
Thaimaassa valmistetaan tyylikkäitä korukeloja hopeasta
Korukellot ovat valmistettu 925 Sterling hopeasta, johon on upotettu markasiitti kiviä.
sunnuntai, kesäkuuta 29
Kasicorn bank pääkonttori Bangkokissa iltavalaistuksessa
Kasikorn pankin pääkonttorin pilvenpiirtäjä nousee korkealle Param9 -sillan juurella.
torstaina, kesäkuuta 26
Jokinäkymää Bangkokin keskustassa
Joki puikkelehtii Bangkokin keskustassa liikenteen alta talojen välistä puistoihin.
matkustajat odottavat vesibussia laituriilla Bangkokin keskustassa
Vesibussi -pysäkkejä on tiheään Bangkokissa, joka on Koillis-Aasian Venetsia.
tiistaina, kesäkuuta 24
Thaimaalaiset markasiitti korvakorut 925 Sterling hopeaa
Näissä korvakoruissa on pinkin väristä helmiäistä.
Thaimaalaista desingia käsityönä tehtyjä markasiitti korvakoruja 925 Sterling hopeaa
Thaimaassa hopea korut ovat usein käsin tehtyjä. Markasiittikoruja löytyy uskomattoman hienoja, joiden käsityö on korkeatasoista ja materiaaleina Sterlinghopea ja luonnon kivet.
maanantaina, kesäkuuta 23
Vesibussista näkee kaupunkia hieman eri kuvakulmasta
Bangkok näyttää erillaiselta vesibussista katsottuna.
Vesibussilla kiitää Bangkokissa ruuhkien alta
Kun tiet ovat ruuhkasta tukossa, niin vesibussilla seilailee mukavasti ruuhkien alta pois.
torstaina, kesäkuuta 12
perjantaina, toukokuuta 30
Thaimaalaista käsityötä Markasiittihopea riipus, joka on tehty 925 Sterling hopeasta
Thaimaassa tehdään laadukaita hopeakoruja. Kuvan Markasiittihopea riipus on tehty puhtaasta 925 Sterling hopeasta.
Koruja on myös joskus Huuto.Netissä myytävänä.